Veitikkamaisuuden ja pukevan keimailun lisäksi tarvitaan pieniä kyvykkyyksiä. On osattava ajaa polkupyörällä, täytyy pystyä soittamaan pianoa ja laulamaan sekä kauniisti että puhtaasti. Tärkein ominaisuus on kuitenkin se, että osaa olla kodikas.
Näin opasti Vera-Rouva vuonna 1927 oppaassaan Miten nainen onnistuu miesten kanssa.
Juuri ilmestynyt Seija Aunilan ja Jukka-Pekka Heiskasen kirja Aikamatka hyvään elämään sukeltaa jo sata vuotta sitten suosittujen elämäntaito-oppaiden maailmaan.
– Historian suurista tapahtumista on kirjoitettu paljon kirjoja ja totta kai ne ovat merkittäviä, sanoo Jukka-Pekka Heiskanen.
Aunilaa ja Heiskasta on kuitenkin kiehtonut se, että maailmanhistorian mullistusten katveessa ihmiset ovat pohtineet, millainen tämä minun oma ja ainutlaatuinen elämäni on ja millainen se voisi olla.
– Näissä vanhoissa elämäntaito-oppaissa haettiin omaa paikkaa yhteiskunnassa, sanoo Seija Aunila.
– Siitä ei ollut oikein suotavaa rimpuilla ulos toisin kuin nykyaikana, kun ajatellaan, että kaikki on tavallaan mahdollista.
Elämäntaitoon liittyvien pienpainatteiden ja kirjasten kulta-aika oli 1900-luvun alusta 1930-luvun alkuun.
Nuku uunipelti auki
Vielä isoisovanhempiemme aikaan emme olleet maailman onnellisin kansa. Oppaissa annettiin sen ajan ihmisten koko elämänkaareen liittyviä neuvoja.
Etsi jalostavaa huvitusta. Älä harjoita remuavaa huvittelua työsi lopetettua.
Nuku pimeässä ja hiljaisessa huoneessa, ikkuna tai ainakin venttiilit ja uunipelti auki.
Pidä jalkasi aina kuivina, lämpiminä ja puhtaina.
Joka kolmas kuukausi ole tykkänään syömättä lihaa. Pureksi ruokasi hyvin ja perusteellisesti.
Jos tahdot kartuttaa onneasi ja pidentää ikääsi, unohda lähimmäistesi virheet.
Elämäntaito-oppaiden kirjoittajat olivat yleensä tuntemattomia nimimerkkejä, kuten Vera-Rouva, Herra X tai Täti Cecilia.
Yksi elämän suurimmista haasteista oli oikeanlaisen puolison löytäminen. Siihen saivat niin naiset kuin miehetkin kosolti ohjeita.
Älä ole hanhi
– Miehen tehtävä oli olla aloitteellinen, sanoo Seija Aunila.
– Nainen voi kyllä antaa pakit, mutta hänen ei missään nimessä kuulunut olla aloitteellinen.
Nainen ei myöskään saanut olla liian huvittelunhaluinen. Hänen piti pystyä hoitamaan kotia, hänen piti olla sulokas, veitikkamainen ja hänellä piti olla sisäistä kauneutta. Sielukkuus hankittiin hyvillä huvituksilla ja kirjojen lukemisella.
Onhan selvää, että nykyaikaista miestä kiinnostaa sellainen kaunis nainen, joka ei ole hanhi, korostaa Vera-Rouva.
Ihomaalit olivat pannassa. Sellaisia käyttivät vain elähtäneet naiset, jotka halusivat salata paheiden tuhkanharmaan värin ja kurjuuden.
Sallittu konsti ehostuksen saralla oli parfyymi. Ei kuitenkaan mikä tahansa parfyymi. Vera-Rouva suositteli kahta merkkiä.
Heliotropia toimii, samoin Quelques fleurs, joka siis lausutaan Kelkö flör.
Rumakin nainen voi saada helposti itselleen miehen, jos osaa miehen valloittamisen ja miellyttämisen taidon, lohduttelee puolestaan Täti Cecilia, joka itse asiassa oli herra nimeltään Kaarlo Mohell, myöhemmin Mannerkorpi.
Hanki voimaauhkuva ruumis
Jos miehen hurmaaminen vaatii naiselta harjoittelua, ei mieskään pääse vaimon etsimisessä helpolla. Nainen ei nimittäin ole niin helposti valloitettavissa kuin ehkä luulette, herrani.
Näin muistuttaa nimimerkki Herra X nuorille miehille suunnatun, Kuinka mies onnistuu naisten kanssa -oppaansa alkusanoissa.
Miehen piti olla älyllisesti naiseen verrattuna ylivoimainen. Miehen ei kannattanut olla hiljainen ja juro, vaan vilkas, sukkela ja kohtelias. Ja on muistettava, että voima tenhoaa aina.
Terve ja elämänhaluinen tyttö ei tunne minkäänlaista vetovoimaa heikkoon raukkaan, joka horjuen ja vaivalloisesti käyden tulee häntä vastaan. Nainen on nähnyt aina vanhoista ajoista alkaen ihanteensa miehessä, jolla on päättäväiset luontehikkaat piirteet ja voimaauhkuva ruumis.
Oppaiden mukaan urheiluhulluksi ei kuitenkaan saanut heittäytyä, vaan kaksi kertaa viikossa urheiluharjoituksia oli miehelle riittävä määrä.
Miten kävisi miehelle, joka lähtisi parin hankintaan sata vuotta vanhoilla opeilla?
– Huonostihan siinä kävisi, ainakin jos ottaisi ohjeet kirjaimellisesti ja lisäksi omaksuisi myös sen ajan asenteet, sanoo Jukka-Pekka Heiskanen.
– Mutta fiksumpi mies, joka osaisi päivittää asenteet nykyaikaisiksi ja poimia vain sopivat käyttäytymisohjeet, voisi entisajan hurmausvinkeillä pärjätä varsin menestyksekkäästi.
Kirjeenvaihtoilmoituksia ja valokuvia
Kirjeiden kirjoittaminen oli aikoinaan keskeinen osa kumppaneiden tutustumista toisiinsa. Kirjeet mahdollistivat myös elämänkumppanin löytämisen kotikylää kauempaakin.
Lehtien ilmoituspalstat täyttyivät tuohon aikaan kumppania etsivien kirjeenvaihtoilmoituksista.
Keski-ikäinen, vakavan elämänkatsomuksen omaava MAALAISNEITI (ei oppikouluja käynyt) haluaa kirjeenvaihtotoveria vakavasta, kohtalaisen toimeentulon omaavasta 40–50 v. eteläsuomalaisesta miehestä. Osoite: Tampere, Hämeenk. post.nim. Etelä-hämäläinen.
Nuori vanhapiika haluaa kirjeenvaihtoon tosikunnollisen, varakkaan herrasmiehen kanssa. Ikä 30–100 v. välillä. Nimim. Maija Elo Fredrikinkatu Pt., Helsinki.
Ilmoituksissa etsittiin myös oikeanlaista aatemaailmaa.
Aatesiskot hoi! Yksi reipas, varallisuutta omaava haluaa seuraa iloluontoisen neidon kanssa, joka omaa sosialisen aatteen, vastausta odottaa 3 päivän kuluessa nimim. Vesa Bulevardin postitoimisto. Työmies 7.4.1908.
– Ehkä kirjeenvaihtoa voisi verrata vaikka nykyajan Tinderistä lähteneeksi viestittelyksi, sanoo Seija Aunila.
– Ja kun nykyään halutaan valokuvaa toisesta, niin sitä toivottiin jo vuosisadan vaihteessa.
Parisuhteille valokuvaus oli vallankumouksellinen uusi ulottuvuus. Sitä voisi ehkä verrata jopa älypuhelimien viestisovellusten tuomaan mullistukseen tässä asiassa.
– Nykyisten viestisovellusten aikakaudella ollaan tavallaan palattu takaisin tuohon aikaan, pohtii Heiskanen.
Monet vanhat ohjeistukset ovat yhtä päteviä nykyajassa.
– Jos päätät lopettaa kirjeenvaihdon, tee se ystävällisesti mutta selkeästi, sanoo Heiskanen.
– Ei siis mitään ghostaamisia, elit sitten sadan vuoden takaisessa ajassa tai nykymaailmassa.
Ihmiselon epävarmuus
Isoisovanhempiemme aikaan avioituminen oli tärkeä asia molemmille sukupuolille, mutta erityisen tärkeää se oli naisille.
– Katsottiin, ettei hän ilman avioitumista saavuttanut jotain naiseuden täyttymystä, sanoo Aunila.
Pikkuhiljaa elämäntaito-oppaat enemmän tai vähemmän vakavasti otettavine ohjeineen alkoivat kulkea jälkijunassa. 1920-luvulla uusi avioliittolaki teki naisista paljon entistä itsenäisempiä, ja miehen rooli perheen ehdottomana auktoriteettina alkoi murentua.
Maailma on muuttunut, mutta onko ihminen kuitenkin sama?
– Kautta aikojen olemme olleet epävarmoja siitä, onko nykyinen sitä elämää, jota haluan elää, vai olisiko elämällä tarjolla minulle jotakin muutakin, sanoo Heiskanen. – Nykyään valinnanmahdollisuudet ovat tuohon menneeseen aikaan verrattuna huikeat ja samalla valinnatkin voivat olla moninkertaisesti vaikeampia.
Kenties juuri ihmiselon ikuinen epävarmuuden tunne on synnyttänyt elämäntaito-oppaiden markkinat niin entisaikaan kuin nykyäänkin.